8ebafde2 4294 4c59 8da5 156c69b56dcc

Sievitalo kehitti uuden tavan asua

Sievitalon aluerakentamisen konsepti yhdistää omakotiasumisen ja kerrostaloasumisen parhaat puolet.

S

ievitalon toimitusjohtaja Jaakko Tokola uskoo, että suomalainen asuntorakentaminen on historiansa suurimmassa muutoksessa.

”Kaikki omakotitalot rakennetaan tulevaisuudessa muuttovalmiiksi. Rakentaja hoitaa asukkaiden puolesta myös lupa-asiat ja vastaa perustustöistä”, Tokola sanoo.

VAIVATONTA ASUMISTA

Suurin osa suomalaisista haluaisi RTS Oy:n tutkimusten mukaan asua pientalossa, eli omakotitalossa, rivitalossa tai paritalossa. Koska ihmiset haluavat asumisen olevan myös helppoa, Sievitalo keskittyy palveluihin perustuvaan asuntotuotantoon. Sievitalon asunto-osakeyhtiömuotoisia pientaloja nousee parhaillaan muun muassa Tampereelle, Kokkolaan, Espooseen ja Järvenpäähän.

”Olemme palveluihin perustuvan asuntotuotannon edelläkävijä Suomessa, ja ainoa toimija, joka hoitaa samalla hallinnolla omakotirakentamisen lisäksi myös laajasti perustajaurakointia. Kokonaisvastuurakentaminen on parasta osaamistamme”, Tokola kertoo.

Sievitalon täyden palvelun asuntoyhtiöissä asukkaat saavat normaalin yhtiövastikkeen hinnalla myös pihanhoitopalvelut, talotekniikan huollot ja vartiointi- ja turvapalvelut. Isoissa taloyhtiöissä on jopa oma kuntosali.

ELINVOIMAA JA UUSIA ASUKKAITA KAUPUNKEIHIN

Tokolan mukaan kunnat hyötyisivät, jos ne muuttaisivat kaavoitustaan vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Yksinasuvien määrä kasvaa, suuret ikäluokat vanhenevat, nuoret ensiasunnon ostajat haluavat helppoa ja vaivatonta asumista.

Kokonaisten korttelien kokoiset tontit ja väljemmät rakennustapaohjeet mahdollistaisivat kustannustehokkaan, palveluihin perustuvan asuntotuotannon.

”Ihmisten toiveiden mukaiset asunnot toisivat kuntaan uusia asukkaita ja lisäisivät kunnan elinvoimaa.”

Tokola yhdistäisi myös hoivarakentamisen ja pientalorakentamisen samaan kortteliin. Silloin vanhenevat ihmiset saisivat asua omissa kodeissaan, kuitenkin palvelujen äärellä.

Sievitalo on YIT:n jälkeen pientaloissa Suomen toiseksi suurin asuntoyhtiörakentaja noin 350 asunnon vuosituotannolla. Yhtiön 12 kuukauden liikevaihto oli viime vuonna 52 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Jaakko Tokola arvioi liikevaihdon nousevan tänä vuonna 60 miljoonaan euroon, kun Sievitalo laajentaa toimintaansa hoivakotirakentamiseen.

www.sievitalo.fi

Mainos